Uutinen

Muutoksia Loiste Oy:n hallituksessa

Sotkamon kunnan edustajat vaihtuivat vuoden alussa.
Huurteiset koivut vuoden vaihteessa

Mediatiedote 27.1.2022

Loiste Oy:n hallitus valittiin syksyn 2021 yhtiökokouksessa 27. syyskuuta 2021. Sotkamon kunnan edustajat vaihtuivat vielä vuoden 2022 alussa, jolloin Antti Kela siirtyi varajäseneksi ja Pentti Huttunen varsinaiseksi jäseneksi.

Loisteen hallituksessa ovat edustettuna kaikki yhtiön omistajat: Kajaanin kaupungin kolme edustajaa, Sotkamon kunnan yksi edustaja sekä Kanerva Energia Oy:n kaksi edustajaa. Lisäksi hallituksessa on kaksi energia-alan asiantuntijajäsentä.

Loiste Oy:n hallituksen kokoonpano 1.1.2022 alkaen:

Paavo Niemelä (puheenjohtaja), Kajaanin kaupunki

Teemu Niva (varapuheenjohtaja), Kajaanin kaupunki

Raili Myllylä, Kajaanin kaupunki

Pentti Huttunen, Sotkamo

Ari Koponen, Kanerva Energia Oy

Aleksi Graan, Kanerva Energia Oy

Anna-Stiina Boström, asiantuntija

Markku Ryymin, asiantuntija

Esittelijä: Reino Huusko, Loiste-yhtiöt, toimitusjohtaja

Sihteeri: Lasse Aarnio, Loiste-yhtiöt, talousjohtaja

Varajäsenet:

Johanna Saarivaara, Kajaanin kaupunki

Antti Kela, Sotkamo

Lauri Virkkunen, Kanerva Energia Oy

 

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Paavo Niemelä

www.loisteyhtiot.fi