Uutinen

Avoin työpaikka: Talousjohtaja

Haemme ammattitaitoista ja osaavaa talousjohtajaa vastaamaan Loiste-yhtiöiden taloustoimintojen johtamisesta ja kehittämisestä.
Loiste rekry

Työpaikkakuvaus

Loiste-yhtiöt on suomalainen energiayhtiö, jonka juuret ulottuvat Kainuussa yli sadan vuoden päähän. Olemme innovatiivinen ja kasvuhakuinen energiayhtiö, jolle vastuullisuus ja henkilöstön hyvinvointi ovat erittäin tärkeitä. Vuoden 2023 liikevaihtomme oli noin 101 miljoonaa euroa.


Ydinliiketoimintojamme ovat sähkön siirtoliiketoiminta, lämpöliiketoiminta sekä sähköntuotanto. Tehtävänämme on toimittaa sähköä tasapuolisesti kaikille alueemme asiakkaille ja huolehtia sähköverkkopalveluista eli sähkön toimituksesta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen hankinnoista ja kumppanuuksista. Vastaamme lämpötoiminnasta ja -palveluista sekä lämmön tuotannosta Kajaanissa. Mahdollistamme osaltamme hiilineutraalia siirtymää investoimalla vihreään sähköntuotantoon. 

Haemme talousjohtajaa

Haemme ammattitaitoista ja osaavaa talousjohtajaa vastaamaan Loiste-yhtiöiden taloustoimintojen johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtävässä vastaat kokonaisvaltaisesti konserniyhtiöidemme taloushallinnosta ja kehität vastuualueesi käytäntöjä ja prosesseja. Vastaat konsernilaskennan ajantasaisuudesta ja oikeellisuudesta. Kuulut Loisteen liiketoimintajohtoryhmään ja raportoit konsernin toimitusjohtajalle. Toimit talous- ja IT-tiimien esihenkilönä. 

Pääasialliset työtehtävät:

  • Loiste-konsernin talouden kokonaisvastuu ja talouden ohjaus ja kasvun tukeminen
  • Rahoituksen ja pankkisuhteiden kehittäminen
  • Investointipäätösten toteutuksen varmistaminen ja seuranta; kannattavuuslaskelmat ja talousennusteet sekä taloudellisen tuen antaminen liiketoiminnoille investointiprosesseissa.
  • Kokonaisvaltainen riskienhallinta talouden ja rahoituksen näkökulmasta


Odotamme sinulta:

Odotamme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa sekä vähintään viiden vuoden työkokemusta talousjohdon tehtävistä, esim. business controller. Sinulla voi olla jo aiempaa kokemusta talousjohtajan tehtävistä tai voit olla vasta johtajaurasi alussa. Sinulta kuitenkin löytyy jo vahvaa osaamista taloushallinnon tehtävistä sekä kyvykkyyttä siirtyä talousjohtajan tehtäviin. Toivomme, että sinulla on kiinnostusta ja ymmärrystä energia-alalta. Ymmärrät kirjanpidon ja verotuksen tehtäviä sekä hallitset rahoituksen kokonaisuudet. Omaat hyvät vuorovaikutus- ja projektinhallintataidot. Arvostamme tarkkaa, oma-aloitteista ja hands-on työskentelyä sekä luontevaa yhteistyötaitoa eri sidosryhmien kanssa. Työskentelet sujuvasti suomen ja englannin kielellä.

Tarjoamme sinulle:

Tarjoamme sinulle laaja-alaisen talouden tehtävän vakavaraisessa energia-alan yrityksessämme. Saat vastuullisen tehtävän näköalapaikalta, jossa voit haastaa itseäsi ja kokea onnistumisia kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa. Tulet työskentelemään osaavien ja ammattitaitoisten kollegoiden kanssa. Pääkonttorimme sijaitsee Kajaanissa, jossa myös toimipisteesi sijaitsee. 

Loiste on todella hyvä työpaikka – sertifikaatti jo viidettä kertaa

Loiste-yhtiöt on saanut arvostetun Great Place to Work- sertifioinnin viidettä kertaa. Vuonna 2024 Loiste valittiin 50 Suomen Parhaan Työpaikan joukkoon, pienet yritykset sarjassa. Loisteen työntekijöistä 88 prosenttia sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka – vastaava luku on suomalaisissa yrityksissä keskimäärin 39 prosenttia.

Liity joukkoomme ja vaikuta tulevaisuuden energiamarkkinoihin!

Jos tunnet olevasi oikea henkilö tähän tehtävään, lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 20.10.2024. Jätä hakemuksesi Hae työpaikkaa -painikkeen kautta.


Lisätietoja tehtävästä antaa Loiste-yhtiöt toimitusjohtaja Lasse Aarnio, puh. 050 453 6064.

Hae työpaikkaa: https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/loiste-holding-talousjohtaja-sdsuu-18586099