Loiste-yhtiöihin kuuluva sähköverkkoyhtiö Kajave otti noin vuosi sitten rohkean askeleen käynnistämällä allianssimalliin pohjautuvan sähköverkkojen kunnossapito- ja investointitöiden kilpailutuksen. Allianssirakentamisesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana saatu paljon hyviä kokemuksia erityisesti raide- ja tierakentamisessa. Allianssissa hankkeeseen osallistuvat toimijat sitoutuvat tiiviiseen yhteistyöhön ja muodostavat yhteisen organisaation.
Kajaven kunnossapito- ja investointitöiden kilpailutuksen voitti yhteenliittymä, johon kuuluvat Despro Engineering, Enerke ja Kuhmon Rakennuspojat. Yhteistyö alkoi syyskuussa käynnistyneellä kehitysvaiheella. Hanke siirtyi 1.3.2024 toteutusvaiheeseen ja samalla se nimettiin uudelleen Sisu-allianssiksi (aiemmin Korpi). Nimi kuvaa loistavasti sitä sitkeyttä ja yhteistä tahtotilaa, mitä projektiryhmältä vaadittiin jo kehitysvaiheen läpiviennissä.
Hankkeen tavoitteena on löytää entistä tehokkaampia ja laadukkaampia toimintatapoja sähköverkon investointi- ja kunnossapitoprojektien kokonaisvaltaiseen läpivientiin. Sisu-allianssin puitteissa toteutetaan sähköverkon toimitusvarmuutta parantavia investointeja sekä kunnossapito- ja viankorjaustöitä noin 12 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Kokonaisuudessaan sopimuskausi on seitsemän vuotta sisältäen kolmen vuoden optiokauden.